Isonkyrön osasto purki toimintansa

28.02.2020

Sotainvalidien Veljesliiton Isonkyrön osasto perustettiin 79 vuotta sitten. Osaston viimeisen puheenjohtajan Erkki Hölsön mukaan osastossa oli vuosien 1945-2020 välisenä aikana yhteensä 296 sotainvalidijäsentä. Tänä päivänä tuo määrä on yksi ainoa.

Osaston johtokunta esitti vuosikokoukselleen, että toiminta puretaan ja jäsenet siirretään sotaivalidipiiriin henkilöjäseniksi. Vuosikokous pidettiin 27.2. Isonkyrön seurakuntatalolla ja kokoukseen osallistui kaikkiaan 19 henkilöä. Kokous eteni varsin jouhevasti ja piirin toiminnanjohtaja toi kokouksen puheenjohtajana esiin käytännön asioita purkamiseen liittyen.
Isossakyrössä ei luonnollisestikaan jäsentemme palvelut lakkaa ja kokouksen päätteeksi valittiin työryhmä, joka palveluja, muistamisia ja tapaamisia jatkaa entiseen malliin. Isossakyrössä on tällä hetkellä yhden sotainvalidijäsenen lisäksi 14 puolisojäsentä.  

Yhteyshenkilöiksi sotainvaldipiiriin valittiin piirimme naistoimikunnan viimeinen puheenjohtaja Katariina Rinta ja Erkki Hölsö. 

Lämmin kiitos isokyröläisille muistamisestani, menneistä vuosikymmenistä ja tulevistakin vuosista, jotka olette luvanneet kunnialla jäsentemme hyödyksi hoitaa. 

IsokyroVuosikok2020.JPG

13.04.2024Turva24 -Maanpuolustustapahtuma
25.03.2024Peltola Terhon vuoro täyttää tuplapyöreitä
20.03.2024Pekka Marttala jatkaa piirin puheenjohtajana
12.03.2024Kauhajoki vuosikokousti Majaniemessä
12.02.2024Kuntoiluneuvos Antti Västi
25.01.2024Seinäjoen osasto jatkaa toimintaansa
23.01.2024Kokko Reino, 100 vuotta
12.12.2023Ähtärin osaston lippu hyvään talteen
30.11.2023Kauhajoella Kiitosjuhlan aika
10.11.2023Geritrimille liiton korkein huomionosoitus

Siirry arkistoon »