Pekka Marttala jatkaa piirin puheenjohtajana

01.04.2022

Sotainvalidipiirin vuosikokous vietettiin 30.3. Hotelli Fooningissa Nurmossa. Korona-kurimuksen jäljiltä saimme kokoukseen mukaan 21 virallista ja kolme muuta edustajaa. Harmiksemme kokouksessa ei ollut enää ainoatakaan sotainvalidia. 
Alkukaffittelujen jälkeen veljespappimme Mauri Pitkäranta piti hartaushetken, jonka yhteydessä muistimme hiljaisella hetkellä vuonna 2021 poisnukkunutta 17 sotainvalidijäsentämme. 

Veljesliiton tervehdyksen kokousväelle toi Markku Honkasalo. Markku kertoi, millaisia näkymiä järjestömme viimeisille toimintavuosille ja korosti sitä, että toimitaan siten, kuinka parhaaksi näemme. Etelä-Pohjanmaalla näkymät ovat selkeät ja niitä tarkennetaan vuoden aikana.

Koskettavat tervehdyksensä kokousväelle toi Maija, joka reilun kuuden vuoden työrupeaman myötä kertoi saaneensa ikimuistoisia kokemuksia, ystäviä ja ammattitaitoa piirimme taloushallinnon vastaavana ja kotipalvelun organsoijana. Koko piirin väki toivottelee Maijalle tsemppiä ja onnea tuleviin haasteisiin.  

Markku valittiin kokouksen puheejohtajaksi ja kokous eteni jouhevasti. Pekka Marttala valittiin edelleen piirimme puheenjohtajaksi ja erovuoroisten hallitusjäsenten vaihdot sekä jatkot valittiin sopuisasti. 

Kiitokset kaikille kokoukseen osallistuneille ja hyvää kevään ja kesän odotusta. 

Vuosikokokus2022a.JPG

Vuosikokokus2022b.JPG

Vuosikokokus2022c.JPG

13.04.2024Turva24 -Maanpuolustustapahtuma
25.03.2024Peltola Terhon vuoro täyttää tuplapyöreitä
20.03.2024Pekka Marttala jatkaa piirin puheenjohtajana
12.03.2024Kauhajoki vuosikokousti Majaniemessä
12.02.2024Kuntoiluneuvos Antti Västi
25.01.2024Seinäjoen osasto jatkaa toimintaansa
23.01.2024Kokko Reino, 100 vuotta
12.12.2023Ähtärin osaston lippu hyvään talteen
30.11.2023Kauhajoella Kiitosjuhlan aika
10.11.2023Geritrimille liiton korkein huomionosoitus

Siirry arkistoon »