Pekka Marttalan puheenjohtajapesti jatkuu27.03.2023
Sotainvalidien Veljesliiton Etelä-Pohjanmaan piirin vuosikokous pidettiin 24.3. Hotelli Fooningissa Nurmossa. Kokoukseen osallistui 23 äänioikeutettua sekä 4 muuta henkilöä. Iloksemme Västin Anttikin pääsi paikalle ja näin saimme kokoukseen mukaan vielä yhden sotainvalidinkin. Kokouspäivä aloitettiin pitkäaikaisen veljespappimme Mauri Pitkärannan hartaushetkellä. Hartauksen päätteeksi Mauri luetteli viime vuonna poisnukkuneet sotainvalidi- ja puolisojäsenet sekä vietimme heidän muistolleen kynttilän valossa hiljaisen hetken. Tämän jälkeen Marko luki katkelman partisaanien urhrista, Mirja Koskesta, joka siunattiin viimeiseen lepoon 27.1.2023. Piirin puheenjohtaja Pekka Marttalan sekä Veljesliiton Markku Honkasalon tervehdysten jälkeen luovutimme sotainvalidien suuret ansomerkit Alice ja Juhani Kuusisaarelle, Raimo Lehtiniemelle ja Seppo Reiniölle. Matias Keto oli estynyt noutamaan omaa merkkiään. Maija sai muistoksi vuosien työstään piiritoimistossa Iisakki Järvenpään tehtaan valmistaman piirimme puukon. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Markku Honkasalo. Kokous etenikin jouhevasti ja pykälät kahlattiin läpi 50 minuutissa. Piirin puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Pekka Marttala, samoin kuin piirihallituksen erovuoroiset jäsenetkin, joskin Raimo Lehtinen ja Rauno Yli-Hynnillä vaihtoivat päinsä paikkaa, joten Rauno on nyt varsinainen jäsen ja Raimo varajäsen. Lämmin kiitos kokousväelle, oikein hyvää ja aurinkoista kevättä kaikille jäsenillemme! ![]() ![]() ![]() ![]() |
14.09.2023 | Kyllikki Koski - 100 vuotta |
15.05.2023 | Aarno Alho - 100 vuotta |
24.04.2023 | Kurki Tauno - 100 vuotta |
15.04.2023 | TURVA23 - Maanpuolustustapahtuma |
27.03.2023 | Pekka Marttalan puheenjohtajapesti jatkuu |
22.03.2023 | Kurikan osasto purki toimintansa |
06.03.2023 | Seinäjoki ja Alavus jatkavat itsenäistä toimintaansa |
08.02.2023 | Piirin toiminnanjohtaja siirtyy kotitoimistoon |
08.02.2023 | Veikko Vuolteenaho 102 vuotta |
23.12.2022 | Joulukassien myötä rauhaisaa joulua |
Siirry arkistoon » |