Martti Kalliolle 100 vuotta täyteen

03.11.2022

Laihialainen Martti Kallio täyttää 1.11. komeat 100 vuotta. Martti on tänä vuonna neljäs tuon komean rajapyykin ylittävä sotainvalidimme. Tämän lisäksi piirissämme elelee kaksi sotainvalidia, joiden elämä jatkuu jo toiselle sadalle. Martti asuu puolisonsa Railin kanssa omakotitalossaan ja arki ”pätsäillään” pienten kotiapujen turvin mukavasti. Pitkän ikänsä salaisuudeksi hän kertoo mm. sen, että hän lopetti sodassa oppimansa tupakanpolton melko pian sodan päätyttyä. Kulkutaudeiltakin hän kertoo säästyneensä.

Maanviljelys- ja metsänhoitotöiden ohella moninainen kirjoittaminen on kuulunut tiiviisti hänen elämäänsä. Martti laskeskelee kirjoittaneensa elämänsä aikana satoja erilaisia kirjoituksia. Ensimmäisen runonsa Martti muistaa jo siltä ajalta, kun hän oli 5-vuotias. Nuorena poikana hän kirjoitti nuorisoseurojen lehtiin ”Lakeuksien nuoriso” ja ”Pyrkijä” runoja, paikalliseen Ilkka-lehteen hän tiivisti 1940-1950 luvuilla Viikon Viisuja -sivuille runomuodossa viikon tapahtumat ja onpa hänen kirjoittamiaan pakinoita, mielipiteitä ja kannanottojakin julkaistu useissa eri lehdissä. Ohessa katkelma runosta Taipaleenjoki. Sen teksti ei ole tarinaa, vaan Martin elettyä elämää, ja ikävä kyllä, runo on kovasti ajankohtainenkin.


”Taas Taipaleenjoelle tulla sain,
niin, turistiretkelle vain.
Suven vehmaus Terenttilän aukeaa ja Taipaleen virtaa ympäröi.
Ei tykistötulta nyt ankaraa, pieni tyttö vain kielokimppuja möi.
 
Oli Kirvesmäessä hiljaista niin,
vähän merkkejä taisteluista.
Minä vaivuin sitten muistoihin:
tuli tuiski taas tykkien suista.
 
Taas ulvoi ilmassa rauta.
-Oi Luoja nyt omiasi auta!
On jälleen helvetti valloillaan,
yli ihmisten, yli revityn maan!

Joku huutaa jälleen lääkintämiestä,
joku pyyhkii otsaa tuskanhiestä,
vaikka on talvi ja pakkassää,
-Joko vainooja rynnistää?

Jo tulevat! Jo tulevat nuo!
Tulkaa veljet nyt kookoon luo.
Nyt on aika, nyt ammumme, nyt ja nyt!
Ei ennen näin voimalla hyökännyt.

Nyt on satoja, suojassa panssarien,
Ne tulevat juosten ja ampuen.
Ei yli niitä tästä päästää saa,
sillä takana on Suomi. Synnyinmaa.”

Koko sotainvalidipiirin väestä sydämelliset onnittelut Martille. 

Kallio_Martti.JPG

06.05.2024Eino Lätin vuoro täyttää 100 vuotta
13.04.2024Turva24 -Maanpuolustustapahtuma
25.03.2024Peltola Terhon vuoro täyttää tuplapyöreitä
20.03.2024Pekka Marttala jatkaa piirin puheenjohtajana
12.03.2024Kauhajoki vuosikokousti Majaniemessä
12.02.2024Kuntoiluneuvos Antti Västi
25.01.2024Seinäjoen osasto jatkaa toimintaansa
23.01.2024Kokko Reino, 100 vuotta
12.12.2023Ähtärin osaston lippu hyvään talteen
30.11.2023Kauhajoella Kiitosjuhlan aika

Siirry arkistoon »